PERUUTUSOIKEUS JA PALAUTUSEHDOT
Jos olet kuluttaja sinulla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilaus ilmoittamalla tästä meille viimeistään 14 päivän kuluttua tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta taikka, jos kyse on tavaroiden säännöllisestä toimittamisesta, ensimmäisen tavaraerän vastaanottamisesta.
Peruuttamisilmoitus tulee tehdä selkeästi esimerkiksi alla olevaan sähköpostiimme tai palautettavan tavaran mukana toimittamallasi kirjallisella ilmoituksella.
Peruutusoikeus koskee vain ja vastaavasti palautettavien tuotteiden on oltava alkuperäispakkauksessa, käyttämättömiä ja hyvin takaisinlähetystä varten pakattuja.
Jos kauppa perutaan, tavara on palautettava viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä alla mainittuun Palautusosoitteeseemme. Palauttajan on tarvittaessa näytettävä toteen, että tavara on palautettu määräajassa. Palauttajan on maksettava palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Näitä kustannuksia ei makseta takaisin palauttajalle.
Palauttaessasi toimitetun tilauksen, liitä siihen mukaan nimesi ja yhteystietosi sekä tilinumerosi rahojen palautusta varten. Liitä palautukseen lisäksi toimituksen mukana tullut lähetyslista tai kopio siitä.
Palautamme vastaavasti tilauksesta maksamasi rahat viivytyksettä kuluttajasuojalain mukaisesti. Jos sinulla on kysyttävää palautuksiin liittyen ota yhteyttä sähköpostitse info@capshop.fi
Palautusosoitteemme:
JHM-Trade
rajaholmantie 28
92140 RAAHE
info@capshop.fi