Meille lippis on pääasia
Lippis, se päässä kuljetaan ympäri vuoden ikään ja sukupuoleen katsomatta. Se on varmasti Suomen yleisin päähine. Sen ostamisen pitäisi olla yhtä yksinkertaista kuin t-paidan tai sukkien. Kävelet lähimpään ostoskeskukseen ja valitset sopivan. Näin ei kuitenkaan ole asian laita. Jokaisesta putiikista löytyy saman baseball joukkueen fanilippiksiä, mutta eihän kaikki fanita Yankeesia, vaikka MLB:n ovatkin voittaneet lähes 30 kertaa. Lisäksi löytyy vaatemerkkien ja urheilujättien logolla varustetut lätsät, ei siis kovin persoonallista. Lippis on kuitenkin se asuste, joka kertoo eniten käyttäjästään. Värin tai mallin valitseminen ei tosiankaan ole sinnepäin.
Okei, mennäänpä nettiin ja naputellaan jonkun suomalaisen lippiskaupan sivuille. Häh, ei löydy suomalaista lippiskauppaa, mutta nythän etsitään Suomen suosituinta asustetta. No ei hätää ruotsalainen lippiskauppa netistä kuitenkin löytyy, jes. Sopiva mallikin löytyy, siis klikataanpa tuote ostoskoriin. Sitten odotellaan ja odotellaan... Niinpä niin, eihän se parissa päivässä ehdi ainakaan tänne Pohjois-Suomeen.
Välähtää idea, perustetaan suomalainen lippiskauppa. Myydään täydellisesti istuvia laatulippiksiä edullisesti. Eri värisiä, kokoisia ja mallisia, tosiaankin kaikille sopivia. Ei vaatemerkkien tai urheilujoukkueiden logoja. Blankot lippikset eivät lokeroi käyttäjäänsä mitenkään ja hintakin pysyy aisoissa. Näitähän on helppo mätsätä eri vaatteiden kanssa sopiviksi.
Okei, aletaan selvittämään mistä laadukkaita lippiksiä voi ostaa. Parin sähköpostin jälkeen homma on selvä. Hintakin tyydyttää, lätsät pystyy myymään halvemmalla kuin kilpailevat jättiläiset. Esimerkiksi saman lakin, jonka tilasin ruotsalaisilta olisin saanut vitosen halvemmalla omasta liikkeestä. Toimitusaikakin on taatusti nopea, kun tavara postitetaan Suomesta. Tilataanpa siis muutama sata lippistä ja kyhätään korona karanteenissa nettikauppa pystyyn. No niin, nyt on ainakin yksi suomalainen verkkokauppa vain lippiksille. Siis kauppa, jossa lippis on pääasia.
Tässä sitä nyt ollaan. Laajennetaan mallistoa sitä mukaan kun kauppa käy, jos käy.
capshop.fi